Nahkatakkinen tyttö

This post is about a new jukebox musical based on the songs of the Finnish band Dingo. I figured that interest outside Finland is probably so small that it might be more natural to write this one in Finnish. I'll return with a post written in English soon again!

Huom. Näin Nahkatakkisen tytön ensi-illan kutsuvieraana.

Viime perjantaina näin esimerkillisen jukebox-musikaalin.

En ole jukebox-genren, olemassaolevista kappaleista kasattujen musikaalien, ylin ystävä. Mamma Mia! oli toki ensimmäinen musikaalini ja pidän siitä yhä, mutta sitä seurannut jukebox-esitysten suma ärsyttää minua. Hitteihin perustuva musikaali oli ehkä vielä Mamma Mian ensi-illan aikoihin hauska idea – mutta eikö nyt, noin sadantuhannen jukebox-pläjäyksen jälkeen, jo voitaisi palata musikaaleja varten sävelletyn musiikin pariin?

Mutta.

Vaskivuoren lukion Dingon musiikkiin perustuvassa Nahkatakkinen tyttö -musikaalissa on mielestäni kaikki niin kohdallaan kuin jukebox-esityksessä yleensä voi olla. En ole ollut näin innoissani musikaalin käsikirjoituksesta moniin aikoihin.

Ensemble veti perjantain ensi-illassa show'n täysillä kotiin. Myös yleisö tanssahteli loppupotpurin tahdissa, mutta ensi-illan hyvä henki ei pohjannut pelkästään tuttujen biisien tahdissa fiilistelemiseen ja energisiin esiintyjiin. Dingo-tribuuttikonsertin sijaan meille tarjoiltiin tarina, joka piti ainakin minut otteessaan ihan itkun partaalle asti.

Nahkatakkisen tytön tarina (käsikirjoittajina Hanna Suutela, Matti Suomela ja Kari Jagt) pyörii mysteerin ympärillä. Joukko nuoria on matkalla viikonlopun viettoon kesämökille. Mökillä on tapahtunut jotain kamalaa – mutta mitä? Väliajalla kiemurtelin jo jännityksestä. Minulla oli aavistukseni siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi, enkä olisi jaksanut odottaa varttia päästäkseni näkemään lisää... Ja sitä voitonriemun tunnetta, kun huomasin kakkosnäytöksen alkupuolella olleeni aavistuksissani oikeassa!

Seuraava kappale sisältää spoilereita. Älä maalaa tätä aluetta, jos sinulla on pieninkin aikomus mennä katsomaan Nahkatakkinen tyttö: ...äläkä nyt lue eteenpäin, jos et halua spoilaantua Next to Normal -musikaalista. Nahkatakkisen tytön tarina on selvästi ottanut inspiraatiota Next to Normalista, mutta ei silti missään vaiheessa tunnu liian tutulta. Siinä missä Nextin Gabe voidaan tulkita kummituksen lisäksi myös harhaksi tai perheen pahoinvoinnin symboliksi, on Nahkatakkisen tytön Jone yksiselitteisemmin ihan oikeasti olemassaoleva haamu. Vaikka hahmo, jonka vain yksi muista henkilöistä näkee, on täysin sama temppu kuin Nextissä, totuus valkeni minulle vasta ykkösnäytöksen vikan biisin aikana. Hyvin varjeltu salaisuus!

Kaikki Nahkatakkisen tytön biisit puolustavat paikkaansa. Yksikään kappale ei tunnu siltä, että se olisi survottu mukaan vain hittistatuksensa vuoksi. Lyriikat tukevat tarinaa – ehkä niinkin hyvin, että musikaali on nautinnollisimmillaan, jos Dingon tuotanto ei ole aktiivisessa muistissa. Muuten tarinan tulevia käänteitä saattaa pystyä päättelemään sanoituksista...

Loppua myöten tarina lipeää siirapin puolelle. Ihan jokaista irtonaista langanpäätä ei mielestäni tarvitsisi sitoa yleisön silmien edessä. Loppupotpuria edeltänyttä kappaletta kuunnellessani olin jo varma, että henkilöt selvittävät välinsä loppuakin matkaa – siinäkin tapauksessa, että minä itse en pääse sitä todistamaan.

Pieniä fiksauksia voisi siis ehkä vielä tehdä, mutta kokonaisuudessa ei mielestäni ollut mitään koululaisteatterimaista. Tämä ei jättäisi kylmäksi ammattiteatterinkaan lavalla!

Jukebox-musikaaleja tehdään taatusti niin kauan, että bändit loppuvat maailmasta kesken. Uskaliaimmissa tapauksissa tarina on uusi, mutta potpureiden yleisin aihe lienee tulevaisuudessakin artistin oma elämä. Toisinaan taiteilijan tarinaan onnistutaan ujuttamaan jokin erikoinen sivujuonne (Matti ja Teppo kohtaavat Bluesin veljekset..?), mutta liian usein tuntuu siltä, että elämäkerta tehdään enemmän takamusten vetämiseksi penkkeihin tunnetun nimen avulla kuin minkäänlainen omaperäinen idea mielessä. Niin meillä kuin muualla.

Olisin iloisimmillani, jos vaikkapa joka toinen jukebox-teos korvattaisiin uudella musikaalilla, jota varten sävelletään ihan ihkauutta musiikkia... Mutta askel oikeaan suuntaan olisi mielestäni sekin, jos edes jokin Juicen / Katri Helenan / Rauli Badding Somerjoen / Olavi Virran / Robinin elämän huippukohtia listaavan musikaalin tekemistä suunnitteleva taho esittäisikin oman tarinansa kertovan jukebox-esityksen.

Vaikkapa Nahkatakkisen tytön.

Kuvat Nahkatakkisen tytön Facebook-sivulta.
Musikaalin blogi.