Pekka Töpöhäntä seikkailee

Dear international readers: this is a Finnish-only review about a children's show. I wrote a related post in English, maybe go check that out!
Huom. näin näytelmän ensi-illan ilmaiseksi lehdistölipulla.

Tampereen Työväen Teatterin Pekka Töpöhäntä -esityksen toisessa näytöksessä tapahtuu kauhistuttava rikos.

Monni, joka on tähän mennessä toki kiusannut Pekkaa mutta ollut loppujen lopuksi melko harmiton pahis – tietokilpailussa huijaamista ja ilkeitä letkautuksia – päättää Pekan nukkuessa livauttaa tämän säkkiin ja heittää tämän laivaan. Laiva lähtee kiertämään maailman meriä, eikä Pekka enää palaa.

Monni käy tuumasta toimeen apuriensa Pillin ja Pullan kanssa ja onnistuu demonisessa juonessaan tuosta vain. Pekka heitetään laivaan, laiva lähtee, Maija Maitoparta jää yksin rannalle suremaan.

Järkytyin. Kai joku passittaa Monnin lukemaan tiilenpäitä tästä hyvästä? No eipä passita! Sen sijaan Pekkaa odotellaan palaavaksi kokonainen vuosi – ja hän saapuu takaisin iloisena, reippaana ja kaiken anteeksi antaneena. Seuraavaksi hän menee osallistumaan Monnin järjestämään juoksukilpailuun.

En tiedä, sopiiko tämä näytelmä lapsille.

Kun sanoin äsken "järkytyin", oikeasti tarkoitin "puhkesin
nauruun kolmesti teatterissa ja neljästi näytelmän päätyttyä".
Vakuutan, että olen silti henkisesti tasapainoinen yksilö.

Näytelmän kuvaaman maailman sosiaalinen ja yhteiskunnallinen järjestys on iloisen sekaisin. Kansa on äärimmäisen helposti johdateltavissa. Monnin tarvitsee vain heittää populistinen iskulause ("hännättömät maalaiset vievät meiltä silakat ja tyttökissat"), ja yhtäkkiä kaikki kaupungin kissat haluavat häätää Töpöhännän keskuudestaan.

Monni on tietenkin ilkeä ja väärässä, mutta Pekka on protagonistina raivostuttava. Hän ei opi mitään menneistä tapahtumista vaan menee mukaan Monnin metkuihin kerran toisensa jälkeen. Mistä tarinan päähenkilön pohjaton optimismi ja luottamus kumpuaa?

Hyvyys palkitaan lopussa: töpöhäntäinen sankarimme pokaa itselleen kauniin vaimon ja perheeseen syntyy lastenvaunun täydeltä suloisia kissalapsia. Mutta palkitaanko paha, saako Monni lopulta ansionsa mukaan? Ei tietenkään. Sadistisen laivajuonen toteutettuaan kriminaalikissa palaa pikkurikollisuuden pariin. Kun hän lopussa tekee hetkellisen parannuksen ja pelastaa Pekan lapset palavasta talosta, antaa kiusattu kiusaajalleen anteeksi ja entiset riidat sovitaan miehekkäällä halauksella. Mutta onko tämä kestävä ratkaisu? Onko Monnikaan oikeasti oppinut mitään?

Epäilen.

Vakavoidutaanpa nyt hetkeksi.

Näkisin, että TTT:n Pekka Töpöhäntä on sangen mukiinmenevää lastenteatteria. Siiri 21 v. ainakin viihtyi, ja hän epäilee, että Siiri 8 v. olisi ollut näkemästään suorastaan innoissaan. Teknojumputukseksi päivitetty musiikki soi komeasti, puvuissa ja valoissa riittää väriä ja näköä, hahmot ovat hauskoja. Lähdeteosten ikä paistaa hieman läpi (tyttökissat esimerkiksi jäävät enimmäkseen tyttöystävän rooliin), mutta kiusaamisen vastainen viesti on tietenkin tärkeä.

Ja jos joku nyt on hiljalleen alkanut pohtia, että mitä Siiri 21 v. tekee Pekka Töpöhännän katsomossa... Kirjoitin fanina olemisen olemuksesta hieman laajemmin täällä, mutta selvennettäköön nyt tässäkin lyhyesti – olen saavuttanut faniudessani sen pisteen, jossa Severi Saarinen voi esittää olkoon sitten vaikka hännätöntä kissaa. Katsomaan on mentävä.

Ilahduttava teatteri-ilta kaikin puolin.

Kuvat: Kari Sunnari
P.S. Kohdeyleisöön taisi ainakin upota. Eturivissä istui nimittäin pieni poika, joka tuuletti villisti, kun Pekka voitti juoksukilpailun. Jos itsekin osaisi eläytyä näkemäänsä noin voimakkaasti!