Summer Theatre Summer: Così fan tutte

Hello from Sweden! I'm still on my holiday trip, but I've decided to test blogging on the go... So behold, Some Superfluous Opinions' first smartphone review!

Ulriksdals slott is a Swedish royal palace built in the 17th century. The palace is complete with a theatre founded in the 1750s, today known as Ulriksdals Slottsteater Confidencen.

Sitting in the old theatre, watching the rococo-style sets illuminated by candles, it was easy to imagine being a 18th century noblewoman myself. I pictured myself wearing a wig and a gown, living in a mansion. Then I pictured the shower not being invented yet, not having anesthesia or antibiotics. Probably dying of the sweating sickness as a 17-year-old. Enough of that daydream, I'm glad to live in the 21st century!

However - Confidencen's production of W. A. Mozart's comic opera Così fan tutte is a lovely trip back in time that highlights the beautiful aspects of the 18th century.

The plot of this world-famous opera is not very deep or thought-provoking. Two young officers swear their fiancées will be eternally true to them, but their older and more cynical friend believes there's no such thing as a faithful woman. They make a bet: for 24 hours, the officers will do as the friend says, and if true love still prevails by the end of the day, they win. So - the friend dresses the officers in fake moustaches and exotic uniforms and orders them to woo each other's girls. (Spoilers: as you can expect, true love does not prevail.)

I suppose the charm of this piece isn't the story or the dubious moral, but Mozart's music. But I'm not an expert in opera. While I found the music beautiful and the singers talented, I was the most fascinated by how the production looked like.

As I mentioned, the theatre dates back to the 18th century. It's been restored to look like it used to 250 years ago. And not only the foyer and the auditorium - it's old-fashioned all the way to the stage tech! The theatre has historical-style sets and lights. Così fan tutte is performed by candlelight.

It was fascinating to watch the performers moving in and out of the flickering shadows with their beautiful costumes and heavy stage-makeup. The stage was of course a lot darker than in modern theatres, but the shadows cast by the real flames looked like nothing I've seen onstage so far. Changing the lovely 2D sets could turn a day into a night, even if the lighting stayed dim. Adding to the unique atmosphere, the Italian-language opera wasn't subtitled, so you had to figure out the plot from the acting and the brief scenes featuring Swedish recitative...

Back in the 18th century, this was a theatre fit for the queen. She probably didn't think it was anything special, an ordinary theatre just like the others. But for a modern-day commoner, the experience is enchanting.

Ulriksdals Slottsteater Confidencen's Così fan tutte is well worth seeing for both the lovely music and the historical atmosphere. Experience the magic of the 18th century, with none of the plague!

Strongly recommended.

Pictures from Ulriksdals Slottsteater Confidencen's Facebook page.

Kesäteatterikesä: Valheet ja viettelijät

Huom. näin esityksen ilmaiseksi lehdistölipulla.

Suomenlinnan kesäteatterissa pelataan tänä kesänä ihmissuhdepeliä. Choderlos de Laclos'n Vaarallisia suhteita -kirjeromaaniin (1782) perustuva Ryhmäteatterin Valheet ja viettelijät – erään rakkauden muotokuva kertoo juuri siitä mitä otsikko lupaa.

Markiisitar de Merteuil (Minna Suuronen) lupaa palkita niin kutsutun ystävänsä kreivi de Valmontin (Antti Virmavirta) lemmenyöllä, jos kreivi suostuu edesauttamaan julman markiisittaren kostoaikeita. Kreivin tulee vietellä joukko naisia ja täten turmella heidän puhtoiset maineensa. Ei kun toimeen! Naiset lakoavat kreivin jalkoihin, mutta onko viettelykilvassa voittajia, ja kuka rakastaakaan ketä...

Jotenkin minusta tuntuu, että ihmiset, jotka eivät ole koskaan käyneet teatterissa, kuvittelevat teatterin mielessään tällaiseksi. Menneistä vuosisadoista inspiraationsa hakevia pukuja ja lavasteita. Loputtomasti juhlavia sanankäänteitä ja sekavia juonikuvioita, vähän todellisia tapahtumia. Valheet ja viettelijät on korostetusti teatteria. Katsomossa on mahdotonta hetkeksikään unohtaa katsovansa fiktiivistä tarinaa.

Suoraan sanottuna minulla oli tylsää.

Juha Kukkosen ohjaamassa näytelmässä soudetaan ja huovataan, ollaanko vai eikö olla ja luopuuko viaton neito hyveestään nyt vai kohta... Mielestäni näytelmän pituudesta, väliaikoineen 2 tuntia 40 minuuttia, olisi voinut nipistää puolituntisen. Takamus ehti tässä pyörityksessä puutua moneen otteeseen.

En löytänyt tekstiin itseäni kiinnostavaa näkökulmaa. Muutamat heitot huvittivat, mutta kokonaisuutena Valheiden ja viettelijöiden katsaus vallankumousta edeltävään Ranskaan puistattaa. Toimettomalle yläluokalle moraali ei merkitse mitään, paitsi jos kyse on naisen puhtaudesta, jolle annetaan vastenmielisen suuri painoarvo. Rakkaus muuttuu kylmän viettelypelin pelimerkkinä kammottavaksi irvikuvaksi ja lopussa kaikki häviävät.

Näyttelijät puhaltavat kyllä hahmoihinsa eloa parhaansa mukaan. Pidin etenkin Sonja Salmisen Cécile-teinitytöstä ja Paavo Kinnusen innokkaasta nuoresta rakastajasta.

Visuaalisesti esitys on upea, kuten Suomenlinnassa yleensä tuppaa olemaan. Niina Pasasen suunnittelemat rönsyilevät puvut ja Janne Siltavuoren kauniin yksinkertainen lavastus luovat viettelylle komeat puitteet. Myös näytelmää rytmittävät, Apocalyptican tahtiin esitettävät tanssikohtaukset ovat hienoja, vaikkakin loppupuolella hiukan liian usein toistuvia.

Loppuun pieni musikaalihuomio. Valheet ja viettelijät muistuttaa minua Ingmar Bergmanin Kesäyön hymyilyä -elokuvaan perustuvasta A Little Night Music -musikaalista. Molemmissa tarinoissa vetäydytään vanhan rouvan maaseutukartanoon setvimään sotkuisia ihmissuhteita. Musikaalin ja näytelmän rakenteetkin muistuttavat toisiaan. Sattumaa, ehkäpä – mutta A Little Night Musicin ensimmäisen näytöksen näytelmä näytelmän sisällä moraalittomine kreivittärineen taitaa ainakin olla nyökkäys Laclos'n Vaarallisten suhteiden suuntaan!

Valheita ja viettelijöitä katsoessa minusta tuntui, että näytelmä yrittää sanoa jotain, josta en saa otetta. Alleviivatun teatraalinen esitys sopii varmaan joidenkin katsojien makuun, mutta itselleni päällimmäiseksi tunteeksi jäi tylsistyminen.

Kuvat: Ilkka Saastamoinen
A Little Night Music tänä syksynä Tampereella.

In Defense of Bootlegs

Greetings from the midst of my Finnish Summer Theatre Tour! I'm not yet finished with my Finnish summer series, but something else has been on my mind recently, so I wanted to discuss that in English today.

Let's talk about bootlegs.

Self-made recordings of theatrical productions that fans share and exchange with each other, that is. Illegal and forbidden, of course – but wrong altogether? I'm not so sure.

Text without pictures looks boring, but I don't have any related images.
So here's my Jekyll & Hyde fancomic instead. Part 1.

Personally, I am against pirating things you can buy. I think if you enjoy someone's work, you should support them. Buy the CD or the DVD, pay to download the files, subscribe to Spotify or Netflix. The artists of course only get a small slice of the profit, but even so, they're getting more than from illegal downloads.

But what about things that cannot be bought? There are no legal recordings available for most musical productions. Official videos happen once in a blue moon and most CDs feature Broadway or West End casts. That being the case, is there harm in fans sharing audience recordings of their favourite productions? Well, as long as you don't bother the actors or other audience members while recording – and that is really important, there is no excuse for distracting others in theatre – I don't think so.

Sure, there are good arguments that speak against bootlegging. Theatre is not meant to be captured, it's a part of its magic to change and disappear. The actors might object to being filmed if they knew someone's recording the show. Bootlegging breaks copyright. Important things to consider, but after having thought about them, I'm still personally okay with bootlegs.

The way I see it, and I know many other theatre fans share this thought, bootlegs mainly profit people who cannot see the show any other way. People who can't afford tickets, people who live too far from the theatre to visit, fans of shows that have already closed. I don't think anyone's losing any profit here. I've never heard of anyone who, if they had the chance to see something live, would still prefer sitting in front of a laptop, peering at a shaky blurry image.

Bootlegs also capture something that usually fades away. For hundreds of years, all theatrical performances were lost forever. Now we can save small examples of some of them and enjoy them for years to come. Some think that is the complete opposite of what theatre's about. I see their point, but even so, I feel there's something comforting about the thought.

For the record, I am not a big bootleg person myself. I've of course watched a handful of illegal videos, mostly of German shows (some of those were so inspiring I travelled to Germany for the live experience). But they're a rare treat, something to be enjoyed only every now and then. I after all prefer Finnish theatre.

You see, in Finland, bootlegging is not a thing. Finnish theatre culture is different from West End, Broadway or Central European theatre cultures, and that also applies to bootlegs. Maybe there are recordings of Finnish shows somewhere, but they're not generally available, not listed in fans' collections and certainly not on Youtube.

In Central Europe especially, the musical fan culture, the bootlegging that comes along with it, and even the theatres' attitudes towards their own videos are more laid back than here in the north.

Musical fans' collections and even Youtube are full of not only Central European bootlegs but also pro-shot videos (meaning performances filmed by the theatre, often with multiple cameras and careful editing). I don't know who is leaking these videos, but in a way, it almost seems like a form of advertising. Slipping a video online, hoping people get excited and visit the theatre for real to see more.

I believe that works. As said, me and my friend travelled to Germany because we found a new favourite actor via bootlegs and leaked pro-shots. And imagine if we were German! We'd probably take the train to see him every weekend.

I don't see why there couldn't be an active fandom for Finnish musicals, like there is in some other European countries. But I believe that fandom could use some bootlegs to grow. Having updated Fuck Yeah, Finnish Musical Theatre! for over three years now, I've read plenty of comments wishing there was a video of this or that production available. Sometimes from foreigners. Oftentimes from Finns.

I'm not saying anyone should take the risk and start filming. I'm just wondering – in theory, might having easy access to bootlegs create new buzz, attract new audiences to theatres around here? No one knows for sure, but as you can expect, I'm guessing it would.

Part 2.

That's about it for my personal thoughts about bootlegs. What do you think? Please let me know in the comments. Are you for or against bootlegs, and why? And, if there are any actors reading this – what would you think if you encountered fans sharing a bootleg featuring your performance?

Kesäteatterikesä: Avioliittosimulaattori

Huom. näin esityksen ilmaiseksi lehdistölipulla.

Pyynikin kesäteatteri tituleeraa itseään Suomen kansalliskesäteatteriksi, jonka toiminta-ajatuksena on tuottaa uutta kesäteatteriperinnettä katsojia arvostaen.

Viime kesänä Pyynikki jäi käymättä, joten se oli suorastaan pakko valita tämän kesän listalle. Miten Avioliittosimulaattori mullistaa suomalaisen kesäteatterikentän?

Veera Niemisen romaaniin perustuva Avioliittosimulaattori kertoo rakkaudesta ensi silmäyksellä. Vauhdikas itäsuomalainen Aino rakastuu varsinaissuomalaiseen Jussiin ja muuttaa kuukauden koeajalle miehen maatilalle. Morsianehdokas saa vastaansa Jussin isän, sedän ja veljen – kaikki jäyheänjähmeää länsisuomalaista sorttia. Miten Savo-Karjalan kasvatti kestää Varsinais-Suomen asenneilmastossa?

Käytännössä kyseessä on kahden tunnin mittainen turkulaisvitsi, jota maustetaan rakkaustarinalla, maaseutumiljööllä ja savolaishuumorilla.

Henkilökohtaisesti en löydä heimojen kohtaamisesta tarttumakohtaa. Keravalaislähtöisenä olen vapaa kotiseutuidentiteetistä, minkä tiedän murteista olen Aku Ankan ja Asterixin murrealbumeista oppinut. Tosielämän kokemukseni turkulaisista – kolmen vuoden opintojen aikana kerätyt – eivät vastaa näytelmässä nähtyjä. Puhuukohan täällä kukaan murrettakaan enää?

Avioliittosimulaattori-näytelmän suuri rakkaus jää ohueksi. Ainon (Mari Turunen) ja Jussin (Ville Majamaa) välillä ei suuresti säkenöi. Ainon yhteenotto uuden perheensä kanssa on hupaisaa seurattavaa, mutta hieman epäuskottavalta tuntuu, että Aino viitsii Jussin takia jäädä umpimielisen perheen ainoaksi naiseksi. Salamarakkaus ei vakuuta.

Menossa on tietenkin mukana Ainon savolainen lähipiiri. Mielestäni Ainon vanhempien (Eija Vilpas ja Tom Lindholm) jatkuva riitely oli esityksen mauttominta antia. Mistä ihmeestä kumpuaa käsitys, että riitaisassa parisuhteessa on jotakin hauskaa? Ei naurata yhtään. Myös halventavat nainen ratissa -vitsit voitaisiin saatella ansaitulle eläkkeelle.

Onneksi on Esko Roine. Ei auta teeskennellä mitään, Esko on paras. Jussin yrmyn Erkki-sedän roolissa nähtävä Roine nauratti yleisöä täydellisesti ajoitetuilla heitoillaan niin, että vieressäni eräs kanssakatsoja lähes tukehtui naurunpurskaukseensa. Itse sain esityksen todellisimmat naurut kohtauksessa, jossa Roineen ja Ola Tuomisen tulkitsemat appiukot pyytävät miniältä apua trekolin kuntoonpanossa. Kielimuuri korkeimmillaan!

Avioliittosimulaattori tiivistyy parhaiten sanapariin ihan kiva. Naurahdin pariin otteseen, huvituin hieman. Esitystä oli helppo katsoa – mutta se unohtunee yhtä helposti. Harmitonta hauskaa, täydellisesti perinteisen kesäteatteriesityksen muottiin solahtavaa hupia.

Kuvat: Leena Klemelä
Pyynikin kesäteatterin toiminta-ajatus lainattu teatterin sivuilta.
Muiden ajatuksia Avioliittosimulaattorista: Paljon Melua Teatterista, Helsingin Sanomat

Kesäteatterikesä: Kokkisoppa

Huom. näin esityksen ilmaiseksi lehdistölipulla.

Mustion Linnan Kesäteatterin Kokkisoppa on farssi!

Tällä kertaa hyvässä mielessä.

Kokkisoppa on Peter Yeldhamin ja Donald Churchillin kirjoittaman farssin Suomen kantaesitys. Näytelmän juonta ei voi juuri avata katsomisen iloa pilaamatta, mutta kerrotakoon seuraavaa:

Verokarhu on kiinnostunut tv-kokki Timo Lampénin tileistä. Miehen PR-manageri Veera Virtanen nostaa suuria palkkioita, mutta verot ovat jääneet maksamatta ja nainen vaikuttaa kadonneen. Soppaa hämmentävät Lampénin kirjanpitäjä/ex-vaimo, verotarkastajat, väkeville perso assistentti ja kohtalokas daami.

Kokkisopassa on paljon sellaista, mitä toivoin näkeväni, kun otin kesäkierrokseni tavoitteeksi farssiin tutustumisen. Valheita ja vaikeita tilanteita, napakasti ajoitettuja vitsejä, ripaus fyysistä komediaa. Lisäksi pientä juopottelua ja vispilänkauppaa kepeässä hengessä. Onneksi teksti luottaa väärinkäsityksiin ja tiukkoihin tilanteisiin eikä juuri tähtäile navanalusalueelle. Loppua kohden kohtaukset toistavat hiukan itseään, mutta katsomossa viihtyy silti alusta loppuun.

Pidin erityisesti Petrus Kähkösen esittämästä assistentista, joka piilottelee verovirastolta omia salaisuuksiaan mutta on tiukassa tilanteessa hiukan turhan suulas. Heh! Minulle teatteriseuraa pitänyt isäni vaikuttui verosotkuissaan kiehuvan tv-kokin roolissa nähtävän Risto Kaskilahden kulmakarvojen ilmeikkyydestä. Olen samoilla linjoilla, Kaskilahti venkoilee verottajan edessä nimenomaan ilmeikkäästi. Heikkoa lenkkiä ei tästä miehityksestä (edellä mainittujen lisäksi Sari Puumalainen, Sixten Lundberg, Susanna Laine ja Anu Palevaara) löydy.

Mielestäni on hupaisaa, että kokkaamisella ei ole mitään roolia Kokkisoppa-nimisessä näytelmässä, jota markkinoidaankin keittiökuvastolla. Alkuperäisessä tekstissä – ehkäpä osuvammin otsikoitu My Friend Miss Flint – verosotkujaan selvittelee tv-kokin sijasta julkkispuutarhuri, ja nähdäkseni kyse voisi yhtä hyvin olla minkä tahansa alan menestyjästä.

Ohjaaja-sovittaja Jouko Keskinen on siirtänyt alun perin Britanniaan sijoittuvan näytelmän tapahtumat sulavasti Suomeen. Olen aikaisemmin harmitellut sitä, miten harvoin musikaaleja sovitetaan kotoisiin olosuhteisiin. Mukavaa, että tapa on puhenäytelmien maailmassa hieman yleisempi.

Kokkisoppa ei liene esitys, jota muistelen vielä syksylläkin, mutta se ansaitsee peukun sekä useimpien kesäteatterikliseiden välttämisestä että silkasta viihdyttävyydestä. Maistuva keitos, suositellaan kaikille Mustion suunnalla kesäretkeileville.

Kuvat: Juha Keskinen

Kesäteatterikesä: Arvonta ratkeaa

Some Superfluous Opinions -blogin perinteikäs, jo toisena perättäisenä kesänä järjestettävä kesäteatteriarvonta on päättynyt. Kohtalon käsi (toisin sanoen random.org-satunnaisnumerogeneraattori) on valinnut voittajaksi Nelliinan.

Nelliina nimesi odotetuimmaksi kesäteatteriesityksekseen Tampereen Komediateatterin Tankki täyteen -hupailun. Nelliina: jos olet jo ehtinyt käydä tankkaamassa, toivottavasti viihdyit – ja toivottavasti turkulainen lätkäläppä naurattaa myös.

Voittajalle luovutetaan tosiaan juhlallisesti liput osa-aikaisen työnantajani Turun Kaupunginteatterin Hockey Night -lätkäkomediaan. Ohjeet lippujen varaamiseen on sähköpostitettu Nelliinalle. Onneksi olkoon, ja hauskaa kiekkomatsia!

Terveisiä muuten kaikille Tanskasta!

Tiesittekö, että tanskalaiseen kesäkulttuuriin kuuluvat näytelmien sijaan revyyt? Pienilläkin tanskalaispaikkakunnilla on oma kesärevyynsä. Ruotsissa meno on sentään kotoisampaa – läpikulkumatkalla poimitussa turistiesitteessä mainostettiin kesänäytelmää, jossa suurtilallinen ja renki riiaavat samaa neitokaista. Ah. Asian äärellä ollaan naapurissakin.

Huomenna oma kierrokseni jatkuu suomalaisittain erään kesäisen keitoksen parissa. Palaillaan pian.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen