Pyynikin kesäteatteri tituleeraa itseään Suomen kansalliskesäteatteriksi, jonka toiminta-ajatuksena on tuottaa uutta kesäteatteriperinnettä katsojia arvostaen.
Viime kesänä Pyynikki jäi käymättä, joten se oli suorastaan pakko valita tämän kesän listalle. Miten Avioliittosimulaattori mullistaa suomalaisen kesäteatterikentän?
Veera Niemisen romaaniin perustuva Avioliittosimulaattori kertoo rakkaudesta ensi silmäyksellä. Vauhdikas itäsuomalainen Aino rakastuu varsinaissuomalaiseen Jussiin ja muuttaa kuukauden koeajalle miehen maatilalle. Morsianehdokas saa vastaansa Jussin isän, sedän ja veljen – kaikki jäyheänjähmeää länsisuomalaista sorttia. Miten Savo-Karjalan kasvatti kestää Varsinais-Suomen asenneilmastossa?
Käytännössä kyseessä on kahden tunnin mittainen turkulaisvitsi, jota maustetaan rakkaustarinalla, maaseutumiljööllä ja savolaishuumorilla.
Henkilökohtaisesti en löydä heimojen kohtaamisesta tarttumakohtaa. Keravalaislähtöisenä olen vapaa kotiseutuidentiteetistä, minkä tiedän murteista olen Aku Ankan ja Asterixin murrealbumeista oppinut. Tosielämän kokemukseni turkulaisista – kolmen vuoden opintojen aikana kerätyt – eivät vastaa näytelmässä nähtyjä. Puhuukohan täällä kukaan murrettakaan enää?
Avioliittosimulaattori-näytelmän suuri rakkaus jää ohueksi. Ainon (Mari Turunen) ja Jussin (Ville Majamaa) välillä ei suuresti säkenöi. Ainon yhteenotto uuden perheensä kanssa on hupaisaa seurattavaa, mutta hieman epäuskottavalta tuntuu, että Aino viitsii Jussin takia jäädä umpimielisen perheen ainoaksi naiseksi. Salamarakkaus ei vakuuta.
Menossa on tietenkin mukana Ainon savolainen lähipiiri. Mielestäni Ainon vanhempien (Eija Vilpas ja Tom Lindholm) jatkuva riitely oli esityksen mauttominta antia. Mistä ihmeestä kumpuaa käsitys, että riitaisassa parisuhteessa on jotakin hauskaa? Ei naurata yhtään. Myös halventavat nainen ratissa -vitsit voitaisiin saatella ansaitulle eläkkeelle.
Onneksi on Esko Roine. Ei auta teeskennellä mitään, Esko on paras. Jussin yrmyn Erkki-sedän roolissa nähtävä Roine nauratti yleisöä täydellisesti ajoitetuilla heitoillaan niin, että vieressäni eräs kanssakatsoja lähes tukehtui naurunpurskaukseensa. Itse sain esityksen todellisimmat naurut kohtauksessa, jossa Roineen ja Ola Tuomisen tulkitsemat appiukot pyytävät miniältä apua trekolin kuntoonpanossa. Kielimuuri korkeimmillaan!
Avioliittosimulaattori tiivistyy parhaiten sanapariin ihan kiva. Naurahdin pariin otteseen, huvituin hieman. Esitystä oli helppo katsoa – mutta se unohtunee yhtä helposti. Harmitonta hauskaa, täydellisesti perinteisen kesäteatteriesityksen muottiin solahtavaa hupia.
Kuvat: Leena Klemelä
Pyynikin kesäteatterin toiminta-ajatus lainattu teatterin sivuilta.
Muiden ajatuksia Avioliittosimulaattorista: Paljon Melua Teatterista, Helsingin Sanomat
Samat tunnelmat jäivät Avioliittosimulaattorista. Tuntui että huumorin parasta ennen -päiväys oli ollut jo joskus 1990-luvun puolella, eivätkä maakuntastereotypiat oikein jaksaneet enää vetää. Karjalainen puheenpapatus muistutti nyt jo lähes edesmenneistä sukulaistädeistäni ja nauratti siksi, mutta muuten en oikein saanut kiinni homman ideasta. Hyvät näyttelijät onneksi pelastivat aika paljon, ja oma hupinsa oli katsoa Maxim de Winterinä tuntemaani Tommi Rantamäkeä.
ReplyDelete