Käännöksistä

Dear international readers: this post is about Finnish musical translations. It's inspired by a new Finnish production of A Little Night Music. Read more about that in English.

Miten ihana, miten harvinainen tunne oli istua Tampereen Työväen Teatterin Desirée – Pieni yösoitto (A Little Night Music) -ensi-illassa Juice Leskisen kääntämiä Stephen Sondheimin lyriikoita kuuntelemassa.

Musikaalihahmoilla oli toisilleen ja yleisölle paljon kerrottavaa. Laulunsanat vilisivät sisältöä, asiaa, huumoria, kaksoismerkityksiä. Katsoja sai oikein odottaa, mitä laulussa seuraavaksi sanotaan. Penkissä ei tarvinnut kärvistellä myötähäpeän kourissa eikä naureskella tahattoman kaksimielisiä sanavalintoja. Sen sijaan sanottua täytyi ajatella ja pureskella.

Fiilis oli outo. Keskimääräisen suomalaisen musikaalikäännöksen voi nimittäin päästää toisesta korvasta suoraan toisen kautta ulos juuri mitään menettämättä. Kovin usein suomennos tarjoaa oivallusten sijaan itsestäänselvyyksiä.

Esimerkki. Monet fanit riemuitsivat Kansallisoopperan erikoisesta päätöksestä jättää Oopperan kummitus -musikaali kääntämättä. Mielestäni reaktio kertoo paljon siitä, millaiseksi suomalaisten musikaalikäännösten laatu koetaan.

Toki musikaalien alkuteksteissäkin on hurjia eroja. Esimerkiksi Sondheim tai Tim Rice tarjoilevat kuuntelijalle lyyrisiä koukkuja, kun taas vaikkapa säveltäjä Frank Wildhornin Jekyll & Hyde -työpari Leslie Bricusse luottaa musiikin voimaan ja täyttää laulut latteuksilla. Mielestäni jälkimmäisen kaltaisessa tapauksessa on hyväksyttävää, jos taitava kääntäjä jopa lisää tekstiin hieman sisältöä.

Käänteinen ilmiö on kuitenkin yleisempi. Jo alkujaan löysähköt tekstit löystyvät usein suomennettaessa entisestään, ja vähäisetkin syvällisyydet muuttavat muotoa ja katoavat. Ammattikääntäjiä käytetään ikävän harvoin tehtävässä, joka kuuluisi antaa heidän käsiinsä joka kerta.

Otetaan esimerkiksi vanha inhokkini, Jukka Virtasen Les Misérables -käännös. Kääntäjä Kristiina Drewsin kanssa useita musikaaleja suomentanut Virtanen on monen mielestä lahjakas sanoittaja ja minunkin mielestäni koomisten musikaalisanoitusten konkari – esimerkiksi Virtasen Chicagossa on monta hykerryttävän hauskaa heittoa. Mutta kun samalla hupityylillä ei millään voi painaa kolme- ja puolituntisen kurjuuden ylistyslaulun lävitse. En vieläkään ymmärrä, miten kyseinen räpellys on kehdattu esittää ammattilavoilla jo kahteen kertaan.

Virtasen Kurjissa barrikadilla koetaan yllättäviä eroottisia hetkiä.

Tämä ei ole yksittäistapaus. Tuntuu, että tyylitaju on suomalaisella musikaalikäännöskentällä keskimäärin kadoksissa.

Ja kun tällaista puuroa syötetään yleisölle tarpeeksi paljon, ei enää osata vaatia parempaa. Aamulehden kriitikko Anne Välinoro ampuu täyslaidallisen Juicen Desirée-käännöstä suomiessaan:

Joku tässä kuitenkin nyt tyylillisesti mättää. Väitän, että vika on pitkälti Juicen käännöksen ja sanoituksen. Välillä repliikit on lastattu umpitäyteen, välillä asiat sanotaan töksäyttäen ja alapäävireisiä mauttomuuksiakaan kaihtamatta. (Aamulehti)

Uskomatonta puhetta.

Desirée-käännöksessään englannin kielen kääntämistä opiskellut Juice yrittää esittää suomeksi Stephen Sondheimin polveilevat, monimielisyyksiä pursuavat alkuperäislyriikat. Tietenkään joka säe ei ole täydellinen. Paljon jää suomeksi sanomatta ja moni ajatus muuttuu matkan varrella – mutta Juice tekee silti todella hienoa työtä taidokkaista sanoituksistaan tunnetun Sondheimin tekstiä suomeksi tulkitessaan.

Väittääkö Välinoro siis tosissaan, että Juicen olisi pitänyt meitä yksinkertaisia suomalaisia varten yksinkertaistaa ja sensuroida alkutekstin sisältöä?

Ei puhenäytelmäänkään mennä tuijottamaan näyttelijöitä lasittunein silmin vuorosanoista välittämättä ja toivota sitten lopuksi, että hahmoilla olisi ollut vähemmän sanottavaa. Ihmeellistä, että tällaista tyhmistämistä suorastaan kaivataan musikaaleilta.

Minä väitän, että tässä maassa ollaan yksinkertaisesti kriitikosta rivikatsojaan niin tottuneita kelvottomiin ja kädenlämpöisiin käännöksiin, että hyvän käännöksen kuunteleminen tuntuu työltä. Kas kun sitä pitää todella kuunnella. Keskittyä ja ajatella. Hyvin käännetty musikaali ei ole pelkkää musiikki-ilottelua, vaan kappaleiden sanoista voi – hyvänen aika sentään – paljastua syvällisiä ajatuksia! Tämä on niin harvinaista, että se hämmentää jopa ammattiarvostelijan.

Haluaisin siis esittää kaikille suomalaisille teattereille pyynnön: panostakaa musikaalikäännöksiin.

Osaavien tekijöiden puutteesta ei ole kyse. Juice on poistunut keskuudestamme, mutta taitavia kääntäjiä löytyy maastamme kyllä. Itse haluaisin nostaa hattuani Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetyn Vampyyrien tanssi -musikaalin kääntäneelle Marika Hakolalle. Hakolan upeaa käännöstä kuunnellessani unohdin täysin, ettei musikaalia ollut alun alkujaan kirjoitettu suomeksi.

Hyvä käännös ei ole ylimääräinen menoerä vaan tärkeä tapa tehdä alkuperäisteokselle oikeutta suomalaisen yleisön korvissa.

Panostakaa siihen.

Loppukaneetti: myönnän, että aina en välitä tekstistä. Juuri viime kuussa Rocky-musikaali tärähti suoraan sydämeen ilman yhtäkään ymmärrettyä lyriikkaa. Olkoon tämä säännön vahvistava poikkeus – ja jos Rocky joskus tuodaan Suomeen, se on paras kääntää tavattoman huolellisesti, jotta minäkin viimein ymmärrän!