Maanantai-iltana Tampereen Työväen Teatteri järjesti meille bloggareille oikein kunnon elämyksen. Bloggari-iltaan sisältyivät kaikki herkut: kulissikierros, kolmen ruokalajin ateria Ravintola Pyyssä ja illan kruununa kolmen musiikkinäytelmän avoimet harjoitukset. Tai ehkäpä pikemminkin kolmen musiikkinäytelmän live-trailerit – lavalla ei niinkään harjoiteltu vaan esitettiin työn alla olevia kohtauksia ja lauluja syksyllä ensi-iltansa saavista esityksistä.
Koska olen jo joitakin vuosia sitten raportoinut TTT:n kulisseista enkä juuri ymmärrä ruuan hienompien ominaisuuksien päälle, keskityn tässä päivityksessä avoimissa harjoituksissa esiteltyihin teoksiin.
Kilpakosijat
Alkuun ajattelin, että Kilpakosijat kuuluisi samaan kategoriaan kuin jokunen muukin viime vuosien erikoisempi teatterielämys. Menee katsomislistalle, koska sinne menee automaattisesti kaikki, jossa Severi Saarinen esiintyy (kokeilkaapa joskus huviksenne tehdä periaatepäätös, että yritätte parhaanne mukaan nähdä jokaisen näytelmän, jossa lempinäyttelijänne on mukana. Siinä jännästi horisontti avartuu). Mutta muuten ei todellakaan kiinnosta – tunkkaisia naimapuheita ja menneiden aikojen maalaisromantiikkaa, yhtä hyvin voitte vaikka survoa tikkuja kynsieni alle. Katson, mutta katson hampaitani kiristellen.
52 sekuntia muutti mieleni.
Avoimissa harjoituksissa nähty vahvisti epäilyksiäni edelleen. ”Miehisistä edesottamuksista ja naisenkaipuusta” kertovassa musiikkinäytelmässä vaikuttaa tosiaan olevan kehnoa huumoria, perinteisiä sukupuolirooleja, humalakohtaus ja inhottavan reipasta kansantanhua. Pelkään jo pahoin, että viihdyn mainiosti ja joudun ehkäpä jopa katsomaan näytelmän toiste.
Tiedän ihmisiä, joille musikaali on aivot pois -viihteen kulminoituma: ajattelu seis, musiikista ja suurista tunteista nauttiminen käyntiin. Ehkäpä tanssin- ja laulunsekainen kansankomedia voisi ajaa minulle saman asian kuin mahtipontinen musikaali jollekulle toiselle ja tarjota pienen hetken lomaa ajatustyöstä? Ohjaaja Tommi Auvinen ehti jo harjoituksissa luvata, että tiedossa on kaksituntinen hauskaa yleisön kanssa. Ja onhan tässä upea miehityskin: ihanat Petra Karjalainen, Eriikka Väliahde ja Jari Ahola, noin muutamia mainitakseni.
Ehkä luvassa on täyttä pahimman lajin kesäteatteria sisätiloissa. Mutta toisaalta – kunhan ehdin tämän huippukiireisen vuoden syksyyn, matka turhia ajatuksia herättämättömiin maalaismaisemiin saattaa olla täydellisen tervetullut.
Odotan huolestuttavalla innolla.
Viita 1949
Tässäpä aihe, josta en ymmärrä yhtään mitään. Kuka oli Lauri Viita? Milloin hän eli, miksi hänen elämänsä on musiikkinäytelmän arvoinen? Ei mitään tietoa, täydellinen aukko yleissivistyksessä. Ystävä valisti kyseessä olleen tamperelaisen runoilijan, mutta tämän enempää en avoimiin harjoituksiin lähtiessäni tiennyt.
Maanantaina kuultujen neljän kappaleen perusteella voi olla, että lähden syksyllä Eino Salmelaisen näyttämölle tutustumaan Viitaan tarkemmin. Tai no – lähtisin varmaan, vaikka tämä teos kertoisi kenestä, Eeva Konnun säveltämä musiikki vei nimittäin jo esikatselussa jalat alta. Etenkin Jari Aholan laulama soolo lumosi mennen tullen.
Video parin kuukauden takaisesta julkistustilaisuudesta – kiitos, Laura!
Paljon en vielä näkemäni ja kuulemani perusteella uskalla tästä teoksesta sanoa, mutta mielenkiintoni heräsi kyllä. Katsotaan, millaisen esityksen syksy tuo tullessaan.
Cabaret
Cabaret on hiljalleen luikerrellut tiensä lempimusikaalieni listalle. Ensimmäinen Cabaret-kokemukseni, Lahden kaupunginteatterin muutaman vuoden takainen tuotanto, oli ankea pettymys. Pari vuotta sitten Malmön kaupunginteatterissa näkemäni, hurmaavan ennakkoluuloton ja omaperäinen versio käänsi pääni. Vika ei tosiaan ole teoksessa, vaan musikaalista on oikeissa käsissä vaikka mihin.
Tiina Puumalainen on ohjannut turvallisen mukavia, näyttäviä mutta hieman pintapuolisia versioita monesta musikaalista (Evita, Oopperan kummitus...). Toivon, että Cabaret’hen löytyy synkempää terää. 1930-luvun alun Berliiniin sijoittuvan musikaalin tarina on juuri nyt inhottavan, pelottavan ajankohtainen, ja musikaalissa on muutenkin kyse paljon rakkaustarinaa ja kabaree-kimallusta ikävämmistä asioista. Jännityksellä odotan, mitä Puumalainen työryhmineen saa Cabaret’sta irti.
Ainakin musikaali näyttää varmasti kauniilta. Ihastuin jo nyt lavastaja-pukusuunnittelija Teppo Järvisen suunnittelemaan asuntolan portaikkoon monine ovineen ja tasoineen. Myös Antti Langin Seremoniamestari kabareetyttöineen ja -poikineen lienee näkemisen arvoinen ilmestys. Huomioni kiinnitti Emceen suoraan Frank ’N’ Wurstin vaatekaapista lainattu korsetti harjoitukset lopettaneessa musikaalin avauskohtauksessa.
Eli kerrataan. Avointen harjoitusten perusteella kaikki näyttää hyvältä, haluan nähdä kaiken. Kuten jo Twitterissä totesin, kyseessä täytyy olla toinen kahdesta mahdollisuudesta: joko minua on erittäin helppo huvittaa – tai Tampereen Työväen Teatterissa on taikaa.
Muutamien muiden mukana olleiden bloggarien tunnelmia: Savusuolaa, Paljon melua teatterista
Kuvat: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Minua kiinnostavat kovasti sekä Cabaret (ei tarvinnut kuin sanoa "Emmi Kaislakari Sally Bowlesina" ja tein henkisen merkinnän syksyn kalenteriini) että Viita 1949 -musikaali. Kilpakosijat ei niinkään, sori. ;-) Luin aikanaan koulussa Lauri Viitaa ja tykkäsin herran runoista, ja ajatus suomalaisesta runoilijamusikaalista kiinnostaa. Tampere on muutenkin Suomen parhaita teatterikaupunkeja! (Sanoisin muuten että TTT on Suomen paras musikaaliteatteri, mutta HKT on jonkin verran nostanut pisteitään tänä keväänä, joten en uskalla sanoa mitään. :-P)
ReplyDeleteLuulen vähän, että minulle on kahden edellisen kesän kesäteatterikierroksistani jäänyt jonkinlainen haava sieluun, ja se oirii nyt kilpakosinnasta kiinnostumisena... ;) Emmi Kaislakari Sally Bowlesina on todellakin vahva argumentti!
Delete