Wednesday, August 17, 2016

Koululaisnäytöksessä

Turun Sanomat, 1946

Kävin kouluni Keravalla. 12-vuotisen peruskoulu- ja lukiourani aikana minut vietiin koulun puolesta teatteriin kerran.

Elettiin talvea 2011. Lusimme äidinkielen ryhmäni kanssa läpi Ryhmäteatterin nykypäivään sijoitetun tulkinnan Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta. Päällimmäinen muistoni esityksestä on koko lukiolaisyleisön läpäissyt tylsistyminen ja levottomuus. Kallion katuja kulkenut Raskolnikov ei innostanut edes minua, vaikka olin fanittanut teatteria jo monen vuoden ajan.

Monellakohan lukioryhmästäni tämä teatterikäynti jää elämän ainoaksi?

Kaikki kunnia Ryhmäteatterille (tämän kesän Suomenlinnan-veto Kesäyön uni oli muuten mielestäni aivan mainio!) – mutta iso kimppu risuja opettajalleni teosvalinnasta. Kun teatteri jo valmiiksi tuntuu useimmista teineistä vaikealta... Millä logiikalla nuorten ennakkoluulot hälventää modernisoitu venäläinen klassikko? Keksittekö mitään aloittelijan korvaan vaikeammalta kuulostavaa? Teatteri on kaikille – mutta kaikki teokset eivät sovi jokaiselle.

Rikos ja rangaistus ei sopinut keravalaislukiolaisille.

Pelkään pahoin, että muillakin kuin Keravan lukion kasvateilla on kerrottavanaan vastaavia teatteritarinoita. Äidinkielentunti yksin tuskin tekee kenestäkään palavasilmäistä teatterifania, mutta mielikuvan se jättää. Ensivaikutelma ei unohdu. Ja ensivaikutelmasta voi riippua se, avaako teini teatterin ovea enää koskaan uudestaan.


Opettajilla on suuri vastuu siitä, mitä he vievät oppilaansa katsomaan. Mutta yhtä suuri vastuu on teattereilla. Onko ohjelmistossa teoksia, jotka kiinnostavat nuoria katsojia?

Mielestäni nuoren teatteriyleisön koukuttamisen tulisi olla jokaisen teatterin ykkösprioriteetti. Totuus on nimittäin tämä: marttakerhojen aika on pian ohi, ja jos nykynuoria ei saada innostumaan teatterista, saa moni perinteikäskin talo lyödä lähivuosikymmeninä lapun luukulle. 

Monet teatterit tekevät hyvää lastenteatteria ja aikuistenteatteria – komediaa, draamaa, musikaaleja. Nuorille suunnatut näytelmät ovat sitten mutkikkaampi ja usein synkempi juttu. Olen huomaavinani, että kun nuorille tehdään, aiheet valitaan usein akselilta kiusaaminen–syrjäytyminen–itsemurha.

Taide voi totta kai auttaa ja parantaa, mutta silti mietin, onko tämä tarkoituksenmukaista. Saako kiusattu lohtua tai ottaako kiusaaja opikseen, vai osuvatko aiheet ahdistavan lähelle omaa todellisuutta? Voisiko koulumaailmaan sijoittaa muutakin kuin pahaa oloa?

Nuorisoa on toisekseen mahdollista houkutella muutenkin kuin kertomalla heidän arkielämästään. Kiinnostavan teoksen rakennuspalikoita voisivat uskoakseni olla vaikkapa kiehtovat (mieluiten alle keski-ikäiset) hahmot, suuret tarinat, jännitys tai huumori.

Olen havainnut, että katsomossa on usein tavallista korkeampi prosentti teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia, kun ohjelmistossa on kauhu-, fantasia- tai draamamusikaali. Muun muassa Wicked, Jekyll & Hyde, Les Misérables ja Vampyyrien tanssi ovat viime vuosina kolahtaneet opiskelevaan kansanosaan. Viime kaudelta muistiini jäivät etenkin Jyväskylän kaupunginteatterin viimeisen Jekyll & Hyde -esityksen eturivin nuoret teatterifanit intoilemassa yhdessä hahmojen ihanuutta. Taas se nähtiin. Teatteriakin voi fanittaa.

Niinpä kysyisin: tarvitseeko nuorille suunnatun (tai heidän katsottavakseen koulun puolesta valitun) teatterin olla alleviivaavan opettavaista, vai riittäisiköhän teatteri-illan opiksi uusi mukava kosketus monipuolisen taiteenlajin maailmaan?


Olen 23-vuotias. Mistä minä siis enää tiedän, mitä koululainen teatterilta haluaa (ja siinähän taisi tiivistyä koko edellä esitetty ongelma)? Siksi annan viimeisen sanan Turun Sanomien huhtikuussa 2016 haastattelemille kahdeksasluokkalaisille.

Joko Suomen Kulttuurirahaston upeaa Taidetestaajat-hanketta tai Turun Teatterisäätiön yhtä mahtavaa Teatteri-iloa-projektia käsitelleen artikkelin nimi ja toimittaja ovat ikävä kyllä hävinneet muististani, mutta säästämäni lyhyen leikkeen sisältö on kultaa ja timanttia:

"Vauhdikkaita, hauskoja ja sellaisia, joissa on toimintaa ja jotka koskettavat meidän ikäisiä", [kahdeksasluokkalaiset] luettelevat toivenäytelmien ominaisuuksia.

Mitkä asiat sitten koskettavat teidän ikäisiä?

"Koulusta kertovat jutut, kaverisuhteet ja muutkin ihmissuhteet", kuuluu vastaus.
(Lähde: Turun Sanomat, huhtikuu 2016)

Mielestäni ei mitenkään liikaa pyydetty.

Lisää aiheesta: Nuoret, martat ja musikaalit

2 comments:

  1. Loistavaa, loistavaa. Tiedän, että yhtä lukiolaisporukkaa ollaan viemässä katsomaan Kesäyön unta, toivottavasti kolisee. Ja se kiusaaminen ja itsemurha tulee kyllä esiin muutenkin koulussa, siis aiheissa, aina ne jostain pölähtävät. Eli se "joku muu" voisi olla aika hyvä. Yläkoulussa käytiin katsomassa Kiviä taskussa, siitä piti moni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiviä taskussa kuulostaa itse asiassa aika nappivalinnalta luokkaretkelle. Huippuhauska, pinnan alla syvempää sisältöä jos sinne haluaa sukeltaa, ja samalla vielä hieno esimerkki teatterin tyylikeinoista, kun näyttelijät vaihtavat rooleja lennosta. Jes! (Lue: olisipa joku vienyt minun luokkani katsomaan Kiviä taskussa. ;P)

      Delete